Allerginen reaktio
Allergia on reaktio sellaista ainetta kohtaan, joka ei harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ole vaarallinen mutta aiheuttaa silti elimistön immuunijärjestelmän aktivoitumisen.
Oireita on eniten silmissä, nenässä, hengitysteissä, iholla ja vatsassa. Siitepöly, eläimet, punkit, nikkeli, säilöntäaineet ja hajusteet ovat yleisiä allergian aiheuttajia.
Allergiaa on kahdenlaista, nopeaa ja hidasta. Nopeaa allergiaa sanotaan atooppiseksi allergiaksi, jonka välittäjäaine on immunoglobuliini E (vasta-aine E). Hidas allerginen reaktio ilmenee kliinisinä oireina joskus tuntien, usein 1-2 vuorokauden, joskus vasta usean vuorokauden kuluessa.
Yleisin hidas allergia on kosketusallergia. Siinä reaktion välittävät herkistyneet valkosolut (T-solut). Lääkeallergioista osa on soluvälitteistä, osa immunoglobuliini G (IgG)-välitteistä.
Miksi allergia puhkeaa?
Allergiaa voidaan kuvailla eräänlaiseksi ohjelmointivirheeksi immuunijärjestelmässä, jonka perimmäinen tarkoitus on suojella meitä bakteereilta, viruksilta ja loisilta. Allergisia reaktioita aiheuttavia aineita kutsutaan allergeeneiksi.
Perintötekijät vaikuttavat sellaisen atooppisen allergian puhkeamiseen, joka aiheuttaa astmaa, allergista nuhaa ja atooppista ekseemaa (taiveihottuma/maitorupi).
Jos jompikumpi vanhemmistasi on allerginen, sinulle voi puhjeta allergia noin 25 prosentin todennäköisyydellä. Jos molemmat vanhempasi ovat allergisia, todennäköisyys nousee 50–70 prosenttiin. Hidas allergia eli kosketusallergia on tyypiltään erilaista allergiaa, eikä perintötekijöillä ole merkitystä sen kehittymisessä.
Altistuminen eli se, miten paljon olet tekemisissä allergiaa aiheuttavan aineen kanssa, vaikuttaa sekä allergian puhkeamisen että siihen liittyvien oireiden todennäköisyyteen.
Ei-allerginen yliherkkyysreaktio
Ei-allergisessa yliherkkyydessä oireet muistuttavat suuresti allergiaa.
Sellainen on esimerkiksi ei-allerginen yliherkkyysnuha. Taipumus siihen on perinnöllistä ja oireet yleensä pahentuvat vuosien mittaan. Nenä alkaa vuotaa kylmässä, tuulessa, vedossa ja pölyisessä paikassa. Nenään kehittyy karstoja ja pienet veriviirut eritteen seassa ovat tavallisia.
Miten allergian kanssa voi elää?
Useat nopeat allergiat ovat lieviä ja häviävät tavallisesti itsestään kasvuiässä. Kosketusallergiat ja lääkeallergiat ovat pysyvämpiä, joskus loppuelämän kestäviä. Oireita voi lievittää allergialääkkeillä.
Suojautumismahdollisuudet vaihtelevat allergian tyypin, vaikeusasteen ja aiheuttajan mukaan.
Oireet
Yleisimpiä allergiaan liittyviä oireita ovat ihottuma, astma, ja allerginen nuha ja nokkosihottuma (urtikaria).
Näitä oireita saattaa esiintyä myös ilman allergiaa.
Lähde: www.terveyskirjasto.fi
|