Luontoon allergian ja astman kanssa

Luontoon allergian ja astman kanssa

Kohta nelikymppisellä Henrillä epäiltiin astmaa jo pikkupoikana, mutta diagnoosi varmistui vasta armeijassa. Astmaoireet tuntuvat erityisesti rasituksessa ja myös siitepölyaika on pahasta.

-  Leppä, koivu, heinät, tuo pujo tuossa, eläimet. Kerran kun hevonen nuoleksi käsivartta, niin sehän oli kohta ihan näppylöillä, lappeenrantalainen listaa oireidensa aiheuttajia.

Mies jatkaa:

- Tiedostan kyllä allergian ja astman rajoitteet. Osaan esimerkiksi kieltäytyä joistakin pölyisemmistä työtehtävistä, mutta muuten en anna näiden rajoittaa elämääni. Tosin vaapukkametsään en mene, vaikka emäntä käskeekin!

 

Siedättämällä eteenpäin

Henri ei juuri käytä antihistamiineja, edes siitepölyaikana, sillä parasta hoitoa on kuulemma ”rankka siedätyshoito”.

- Keväisin on kuntorastit juuri koivun kukintakaudella. Kun silloin antaa mennä, loppukesä sujuu paljon helpommalla. Myös hyvä kunto vähentää oireilua.

Henrillä ei ole allergiaa sukurasitteena taustalla, mutta perheen jälkikasvu seuraa isänsä jäljillä. Kymmenen vuoden kahta puolen olevilla pojilla on säännöllinen astmalääkitys, ja luontoretkillä ympäri vuoden tietysti avaavat lääkkeet matkassa.

- Pojille annan joskus ennalta antihistamiinin, mutta itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän lääkkeitä käytät, sitä enemmän niitä ajan myötä myös tarvitset. Maalaisjärjen käyttö on sallittua, jopa suotavaa, hän napauttaa.

 

Ajatukset oikeassa luonnossa

Henri hiihtää, sienestää, maastopyöräilee, geokätköilee ja meloo – ja mielellään mahdollisimman kaukana muista ihmisistä.

- Kun jokaisen 300 metrin jälkeen ei tarvitse väistää taloa, luonnossa liikkuminenkin on paljon mukavampaa. Karhuja ja muita suurpetoja en osaa pelätä, mutta käärmeitä kyllä varon.

Henrin vahva luontosuhde syntyi lapsuudessa Etelä-Karjalassa Ruokolahden maisemissa. Metsä alkoi heti kodin takaa. Mummon kanssa käytiin marjassa ja metsään mentiin pyörälläkin.

- Minkä nuorena oppii, sitä tekee vanhempanakin mielellään, mies toteaa.

- Suomalaiset ovat tässä suhteessa etuoikeutettuja, sillä terveyttä vahvistavaa ja mieltä virkistävää metsää löytyy yleensä läheltä.

 

Allergiaohjelman sanoma?

- Ei mitään käsitystä, mies nauraa.

Hän muistaa lukeneensa Hengitys-lehdestä sentään jotakin Kansallisesta allergiaohjelmasta, mutta sietokyvyn vahvistaminen, kaiken varalta välttämisen unohtaminen tai vakavien oireiden tehokas hoito eivät tule mieleen.

Mutta väliäkös siitä, kun miehen asenteet ja elintavat ovat kuin Allergiaohjelman oppikirjasta! Allergia ja astma eivät todellakaan hallitse Henrin elämää, vaan hän on ottanut luontevasti oman astman ja allergian hallintaan.

Ulkona viihtyvä mies ei osaa nähdä luontoa pelottavana allergeenien ja oireiden lähteenä, vaan hyvän allergiaterveyden tukena ja turvana.

- 1980-luvullahan kiellettiin kaikki, Henri muistaa vielä harmillisen hyvin allergiasaneerauksen, varmuuden vuoksi välttämiset, rajoitukset ja kiellot.

Tosin sopivassa yhteydessä näihin voi kuulemma vieläkin vedota.

- Lapset ovat mankuneet lemmikkiä, mutta meillehän ei elukoita tule, toteaa astmaatikko ja allergikko hymyssä suin.

 

5.12.2014

 

 

« Takaisin