”Harmittomat pikkuallergiat pois!”

”Harmittomat pikkuallergiat pois!”

Sanna toimii kouluterveydenhoitajana Ryttylän alakoululla. Hän on purkanut menestyksekkäästi lievistä allergioista kärsivien lasten ruoka-allergiadieettejä.

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymässä tapahtuu. Keväällä 2013 vuorotteluvapaalta töihin palannut terveydenhoitaja-Sanna puhkuu työintoa. Idyllisessä maisemassa sijaitsevassa Ryttylän koulussa on 159 oppilasta ja 32 eskarilaista. 15 oppilaalla on ruoka-allergia. Suurin osa lievistä ruoka-allergiadieeteistä on nyt purettu.

– Kesällä tein ekaluokkalaisille kouluuntulotarkastuksia, ja lapset suhtautuivat mutkattomasti näihin ruoka-asioihin.

Sanna lähetti myös vanhemmille kotiin todistuspyynnöt allergioista. Monet vanhemmat eivät edes palauttaneet paperia, jos lapsella oli lievä allergia. Niin pitikin tehdä, koska todistukseen piti kirjata vain ne ruoka-aineet, jotka aiheuttavat voimakkaita tai hengenvaarallisia oireita.

Todistukset ovat voimassa määräaikaisesti, tai ruoka-allergioiden osalta yhden vuoden kerrallaan. Sitten tilanne arvioidaan uudelleen.

Vanhempainillassa elokuussa 2013 Sanna puhui vanhemmille mm. allergioista ja siedätyksestä. Nykyisin ei enää vältetä lieviä oireita aiheuttavia ruoka-aineita. Siedätys on päivän sana, Kansallisen Allergiaohjelman mukaisesti.

 

Tarpeettomat dieetit

– Mielestäni terveellinen ja ilmainen kouluruokailu on myös asia, josta on syytä olla Suomessa kiitollinen. Ei tällaista etua ole joka maassa! Eikä koulun ruokala ole tilausravintola, jossa lapsi syö suosikkiruokiaan, kouluterveydenhoitaja pohtii.

Lievissä allergiatapauksissa Sanna on soittanut vanhemmille ja keskustellut dieettien purkamisesta. Useimmat ovat tähän suostuneet – ja lapset ovat voineet hyvin. Joskus perhe kuitenkin toivoo, että lapsi voi olla koulussa syömättä jotakin tiettyä ruoka-ainetta.

– Jos lapsi saa esimerkiksi tomaatista lieviä oireita, hän voi halutessaan jättää ne koulussa syömättä. Mutta olen sopinut keittiön väen kanssa, että kaikille tarjotaan samaa ruokaa.

Vakavat allergiat ovat asia erikseen. Koululaisista muutama ei voi syödä ollenkaan esimerkiksi pähkinöitä.

 – Heille välttäminen on ainoa vaihtoehto, Sanna muistuttaa.

 

Iho kuntoon maalla

Tehokkaalla terkkarilla on omakohtaisia kokemuksia ruoka-aineiden välttämisestä.

– Sain lapsena iho-oireita, ja siksi minulta kiellettiin sitrushedelmät, kananmuna, mansikka ja suklaa. Talvisin kärsin atooppisesta ihottumasta, hän muistelee.

Oireita on tullut myöhemminkin, aikuisena ja välillä hankaliakin. 

Neljä vuotta sitten Sanna muutti maalle hevosten takia. Taloon tuli silloin myös kissa ja koira.

– Ei tartte enää käyttää kortisonivoidetta! Olen sitä mieltä, että kaikkien kannattaisi olla mahdollisimman paljon ulkona ja kävellä mm. metsässä. Kuivaa ihoa tarttee rasvata enää kerran viikossa, sanoo hän tyytyväisenä.

Lisäksi nainen syö nykyisin kaikkea. Hänellä on todettu myös hajusteallergia, mutta sen kanssa pystyy elämään.

Sanna kertoo vielä haastattelun lopuksi, että muutkin kouluterveydenhoitajat Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymässä purkavat aktiivisesti lievistä allergioista kärsivien koululaisten ruokadieettejä.

– Työ vie aikaa, mutta se on koko ajan helpompaa.

 

13.9.2013

 

« Takaisin