Jari aloitti perhosharrastuksen jo 45 vuotta sitten. Nykyisin hänen huomionsa kohdistuu erityisesti ”mikroihin”, niihin mitättömän pieniin perhosiin, joita pölähtää jaloista lentoon heinikossa kävellessä. Vaikka joillakin on mittaa tuskin muutamaa millimetriä enemmän, monen siipiä kirjovat uskomattoman hienot kuviot.

Tärkeämpi syy kiinnostukseen on siinä, että perhosten elintapojen kautta on helpompi hahmottaa luonnon erityispiirteitä, jotka voivat olla ratkaisevan tärkeitä monien lajien esiintymisen kannalta. Perhoset ovat hyviä ympäristön tilan mittareita.

- Niiden avulla voi seurata ilmastovaikutuksia, hahmottaa lajien elinympäristövaatimuksia ja sitä kautta ymmärtää luonnon toimintamalleja, luonnossa hyvin viihtyvä toiminnanjohtaja tiivistää.

Perhostutkijain seuran rooli suomalaisen luonnon monimuotoisuuden seurannassa on kasvanut. Esimerkiksi tuorein uhanalaisten lajien selvitys vuodelta 2010 nojasi perhostiedoissaan pitkälti Seuran asiantuntijoihin. Myös valtakunnallinen päiväperhosseuranta jatkuu vahvana jo kolmatta vuosikymmentä.

 

Allergiaa perhosista?

- Joskus 10-vuotiaana löysin tammikehrääjän toukan ja kannoin sitä pitkän matkan kädessäni kotiin. Tästä tuli kutisevaa ihottumaa, muistelee Jari.

Linnutkin sen tietävät: karvaisia perhostoukkia kannattaa välttää, sillä karvat katkeavat helposti ja ihoon joutuessaan saavat histamiinin liikkeelle. Kutinaa voi seurata voimakas turvotus.

Perhosten parissa puuhailevat eivät oireile vain ihollaan. Seuran jäsenille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan perhosmateriaali aiheutti eniten nuhaa, peräti 84 %:lle oirehtivista. Suurimmassa osassa tapauksia oireilu oli lievää ja ajoittaista, mutta se kosketti melkein joka toista harrastajaa.

- Lähinnä aivastelua, mutta sitäkin kovin harvakseen. Luulen, että olen siedättynyt sen verran tehokkaasti, sillä oireet ovat hyvin lieviä verrattuna muihin allergioihini.

Perhoset eivät tee harrastajistaan poikkeuksellisen allergisia, sillä niiden esiintyvyys oli jäsenistön keskuudessa osapuilleen samaa tasoa kuin suomalaisessa aikuisväestössä. Perhosmateriaalin käsittely sisältää kuitenkin vakavan harrastukseen liittyvän terveysriskin. Runsaasti ja voimakkaita oireita perhosmateriaalista sai noin 15 %:ia ja toukkamateriaalista noin 10 %:ia vastanneista.

Oireiden vuoksi 14 %:ia vastaajista oli joutunut muuttamaan harrastusta, osa jopa luopumaan kokonaan harrastuksesta.

 

Perhoset menettelevät, mutta heinät…

Perhosallergiatutkimuksen yhteydessä tutkittiin myös veren vasta-aineita erilaisia perhosproteiineja kohtaan. Jari oli yksi testatuista.

- Vaikka kaikki testiarvoni olivat maksimissa, niin minulla on huomattavasti lievemmät oireet kuin monilla kollegoillani, joiden testiarvot näyttävät huomattavasti minua lievemmiltä. Eli perhosten suuntaan mulla on oikeasti hyvä "karma", Jari kiittelee.

Perhoset eivät miestä pelota, mutta luonnosta löytyy muita riesoja.

- Kiusallisin on ehdottomasti heinäallergia. Se häiritsee pahasti harrastamista erityisesti Suomessa. Mikään lääkitys ei tunnu olevan niitä vastaan riittävä.

Jari saa oireita myös pujonsukuisista kasveista, mutta selvästi vähemmän. Allergiatestin perusteella pujon pitäisi olla jopa isompi ongelma kuin timotei, mutta ei vaan ole.

Samalla kun perhoset leviävät uusille alueille, perhostutkija seuraa tiiviisti perässä. Perhosmatkailu tuo oireiluun sekä helpotusta että uusia haasteita.

- Etelä-Euroopassa oikeastaan ainoa paha kasvi on tamariski, kanervalle läheinen pensas. Muuten oleminen on siellä paljon helpompaa, Jari iloitsee ja suunnittelee jo seuraavaa retkeä Bulgarian takamaille.

 

23.4.2013

 

 

« Takaisin