Optimisti veneenrakentajana

Optimisti veneenrakentajana

Urhon, 58, elämä muuttui kertaheitolla vuonna 1999. Aivoverenkiertohäiriö vei miehen silloin rajamaille, mutta hän ponnisti sieltä takaisin ja kuntoutui hyvin. Allergia ja astma eivät haittaa nykyisellään perusmyönteisen kuopiolaisen elämää.

 Sairaseläkeläisen päivät täyttyvät nykyisin veneen rakentamisesta, kuorolaulusta ja yhdistystoiminnasta.

Allergiadiagnoosi tuli jo 1970-luvulla: 17 heinäkasvia ja Urho eivät sovi yhteen. Eläimistäkin esimerkiksi lehmät ja kanat tämän miehen on syytä kiertää kaukaa.

– Lapsena en päässyt heinäpellolle, kun heinänuha vaivasi. Nykyisin allergiat pysyvät hallinnassa lääkkeillä, kuten astmakin, Urho toteaa iloisesti.

 

Romantiikkaa laivassa

Urho oli aloittanut omaan veneen rakentamisen jo ennen aivohalvausta, vuonna 1994.

– Sairastumisen jälkeen veneen rakentaminen oli parasta työterapiaa. Kepin kanssa olin aluksi pystyssä ja tein rakennushommia, mies muistelee.

Nyt venehommat ovat loppusuoralla. ”Formula-auton sinisen” värinen, lasten mukaan Petrinnaksi nimetty laiva viimeistellään ja lasketaan vesille ensi kesänä. Nyt syksyllä 2012 Urho tekee sähkötyöt laivassa. Sitten on luvassa viimeistely. Laiva on 16 metriä pitkä ja 5 metriä leveä ”kesämökki”.

– Laivassa on mm. oma sauna, mutta varsinaisena erikoisuutena on keittiösopen vieressä oleva lasiluukullinen takka. Siitä sitä romantiikkaa roihuaa pimeneviin syysiltoihin vaimon kanssa, myhäilee Urho.

Laivanrakennuksen lisäksi mies ehtii laulaa karaokea ja toimia Kuopion Hengitysyhdistyksessä työvaliokunnan puheenjohtajana.

Hän toivottaa kaikille allergisille ja astmaatikoille hyvää jatkoa:

– Myönteinen asenne auttaa kestämään monenlaisia sairauksia.

 

20.08.2012

 

 

« Takaisin