Allergia- ja Astmaliiton, Hengitysliiton ja Iholiiton tiedote 12.9.2011

 

Suomalaiset allergiset uuteen aikaan: www.allergiaterveys.fi

 

Kansallisen allergiaohjelman 2008–2018 keskeinen sanoma on allergiaterveys. Sen saavuttaminen vaatii suomalaisilta uutta asennetta ja motivoitumista sietokyvyn vahvistamisessa.
– Olemme kouluttaneet terveydenhuollon väkeä jo kolme vuotta allergian uusista hoitosuosituksista. Nyt on väestön vuoro! Tieto leviää parhaiten väestölle suunnatun sivuston kautta, lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri, dosentti Erkka Valovirta painottaa.

Allergiaterveys haastaa vanhat myytit ja pelot. Allergiaa aiheuttavien tekijöiden välttämisen sijaan lähtökohtana on nykyisin altistua niille tarkoituksenmukaisesti ja vahvistaa näin elimistön puolustusmekanismeja. Vakavissa allergioissa allergiaa aiheuttavan tekijän välttäminen on edelleen ainoa hoito. 

Epidemian lailla yleistyvät allergiat ja muut immuunijärjestelmän häiriötilat eivät johdu uusista ja tuntemattomista vaaratekijöistä, vaan luonnosta ja maaperästä saatavien karaisevien suojatekijöiden romahtamisesta.

– Luontoyhteyden heikkenemisellä on vakavia terveysseuraamuksia. Tuoreet allergiatutkimukset osoittavat kiistatta, että ympäristö ja elintavat ratkaisevat allergiassakin: maasta irronneen kaupunkilaisen vastustuskyky pettää, toteaa dosentti Kimmo Saarinen Allergia- ja Astmaliitosta.

Allergiaohjelman viestit ovat selkeät:

Elä täysillä allergian kanssa.
Vahvista sietokykyä.
Asennoidu allergiaan uudelleen. Älä vältä allergiaa aiheuttavia tekijöitä turhaan.
Tunnista ja hoida vakavat allergiat ajoissa. Estä pahenemisvaiheet.
Paranna ilman laatua. Tupakka pois!

Allergiaterveyttä löytyy internetistä 12.9.2011 lähtien osoitteesta www.allergiaterveys.fi. Selkeä sivusto avaa Allergiaohjelman tavoitteet ihmisten arjen kautta. Sivustolla on esimerkkejä hyvästä elämästä allergian kanssa, kysymyspalsta ja tapahtumakalenteri, josta löytää allergiaa käsitteleviä tapahtumia ympäri Suomea.

 – Koska internetissä tavoitetaan suuret määrät suomalaisia kerralla, panostamme siihen. Sivustoa päivitetään viikoittain. Ensi vuonna käsittelemme allergianhoidon ajankohtaisia aiheita myös erilaisilla keskustelupalstoilla, viestinnän asiantuntija Tuula Ketola kertoo.

Hanke toteuttaa myös laajan radiokampanjan allergiaterveydestä lokakuussa 2011.

Allergia- ja Astmaliiton, Hengitysliiton ja Iholiiton yhteinen Kansallisen allergiaohjelman väestöviestintähanke 2011 – 2013 alkoi maaliskuussa. Sen kautta tiedotetaan suomalaisille perheille allergian uusista hoitosuosituksista. Hanke toteutti huhtikuussa nettikyselyn
yli tuhannelle allergiselle suomalaiselle heidän allergia-asenteistaan ja tietämyksestään. Tulosten mukaan allergisten ruoka-ainerajoitukset ovat turhan yleisiä. Asennemuutosta tarvitaan!

Lisätietoja:
Erkka Valovirta
, dosentti, lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri,
Suomen Terveystalo ja Filha ry, puh. 040 510 2101
Kimmo Saarinen, dosentti, Allergia- ja Astmaliitto, puh. 040 721 4108
Tuula Ketola, viestinnän asiantuntija, Hengitysliitto, puh. 040 167 8919