
Tutkimusten mukaan kasvit voivat parantaa sisäilmaa. Salaisuus piilee kasvien juuristossa, joka hajottaa terveydelle haitallisia yhdisteitä.
Kasvien hyvää tekevästä vaikutuksesta on tehty monenlaisia tutkimuksia. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa tutki kasvien ilmaa parantavia ominaisuuksia jo 1980-luvulla. Tuolloin todettiin, että 15 huonekasvia pystyi poistamaan ilman epäpuhtauksia yhtä tehokkaasti kuin hiilisuodatin.
Vuonna 2014 julkaistiin Cardiffinin yliopistossa tehty tutkimus, jonka mukaan viherkasvit voivat lisätä työtehoa jopa 15 prosentilla. Erityisesti lisääntyivät työntekijöiden keskittymiskyky ja tyytyväisyys. Kasvit paransivat myös ilmanlaatua.
Viherkasvit luovat viihtyvyyttä, mutta voivat aiheuttaa joillekin allergiaoireita. Viherkasviallergia on kuitenkin harvinaista. Väestökyselyssä tuhannesta suomalaisesta vain 16 (1,6 %) ilmoitti saavansa allergiaoireita huonekasveista. Riskiryhmässä ovat viherkasveja päivittäin työssään käsittelevät kukkakauppiaat ja siivoojat.
Jos epäilee oireilun johtuvan viherkasvista, kannattaa kasvi aluksi siirtää huoneeseen, jossa oleskelee harvemmin. Jos oireilu loppuu, tilalle voi vaihtaa esimerkiksi amatsoninliljan, maijan, nukkumatin, timanttiananaksen, muorinkukan, piilean, anopinkielen tai palmuvehkan.
Kukkaruukussa mullan pinnalla kasvaa usein hometta, jonka haittoja yleensä liioitellaan. Useimmat mullan mikrobeista ovat niitä, joiden takia meitä kehotetaan liikkumaan luonnossa ja kuokkimaan puutarhassa sietokyvyn vahvistamiseksi!
Lisätietoja:
Viherkasvit ja allergia
|