Kysymys

Hei,
Olen 28-vuotias nainen, jolla on jo lapsena todettu useampia allergioita, sekä atooppinen iho. Moni ruoka-allergia hävisi kun tulin teini-ikään, myös muut allergiat lievittyneet huomattavasti koiran hankinnan jälkeen. Varsinainen kysymys on kuitenkin kala-allergia. Viimeksi kalan syöntiä minulla kokeiltu alle 10-vuotiaana, ja sain silloin kuulemma hengitysvaikeuksia, mutta en kuitenkaan anafylaktista shokkia. Epipeniä olen kuljettanut varmuudelta mukana lähes niin pitkään kuin muistan, vaikka en ole kertaakaan saanut anafylaktista shokkia. Prick-testeissä lohi on se joka on aina reagoinut hyvin voimakkaasti, pistokohdan reaktio lähtenyt leviämään oudosti kymmeniä senttejä pistokohdasta, mutta muut kalat reagoineet lievemmin. Haluaisinkin siis tietää voisinko syödä muita kaloja, mutta kotona en uskaltaisi lähteä kokeilemaan. Onko tietoa onko olemassa jotain valvottua mahdollisuutta kokeilla kalan syömistä?

Vastaus

Kalojen allergeenisuudessa on isojakin eroja. Siinä missä lohikaloille reagoi joka toinen kala-allerginen, tonnikalalle reagoi harvempi kuin joka kymmenes. Altistuskokeenhan voisi tehdä terveyskeskuksessa kunhan on ensin sopinut asiasta lääkärin kanssa. Jos terveyskeskuslääkäri tuntee epävarmuutta, hän voi lähettää keskussairaalan poliklinikalle koetta varten.


06.12.2018

 

« Takaisin