Kysymys

Hei,
Sain teiltä vastauksen voiko koira-allergiasta aiheutua palantunne kurkussa. Haluaisin vielä tarkennusta asiaan. Minulla on muitakin oireita, eli saan hengenahdistusta koirasta. Tämä pysyy kuitenkin suht hyvin kurissa astmalääkkeen avulla (samassa avaava ja hoitava). Palan tunteeseen ei astmalääke tai pelkästään avaava ei auta, tätä olen kokeillut useasti. Palan tunne tuli kun koira oli asustellut meillä vajaan vuoden ja on nyt jatkunut noin vuoden verran. Tunne on lähes päivittäinen. Useimmiten se tuntuu kotona, joskus se voi tulla työpaikalla tai esim. kaupassa. Närästyslääkkeitä on myös kokeiltu oireisiin, mutta ne eivät auttaneet. Kilpirauhasarvot on testattu noin 1,5 vuotta sitten ja olivat normaalit. Voivatko oireet kuitenkin johtua koirasta? Voiko kurkku jotenkin turvota ja oire johtua siitä? Eniten mietityttää, että voiko tästä jäädä keuhkoihin jotain pysyvää, etteivät keuhkot kohta enää toimi kunnolla? Kiitos vastauksista.

Vastaus

Kuten aikaisemmin vastasin, kielteinen tulos kaupallisilla veri- ja ihokokeilla ei sulje koira-allergiaa pois varmuudella. Sen saa selville ottamalla koiran hilsettä ja tekemällä ihotesti sillä. Koiran ihossa voi nimittäin olla sellaisia rasvahiivoja, joita testiaineissa ei ole. Jos testi koirankin hilseellä on negatiivinen, koirasta oireenne eivät mitä ilmeisimmin ole lähtöisin. Astmasta suurin osa on ns ei-allergista astmaa, jota pahentavat mm infektiot, kylmä ilma, veto, pöly laadusta riippumatta ja homesienet. Hoitava (keuhko)lääkäri antaa tutkimusten jälkeen tarkemmat ohjeet niin koiran mahdollisesta hävittämisestä kuin lääkityksestäkin.


05.02.2018

 

« Takaisin