Kysymys

Hei! Ammatinvalinta askarruttaa. Olen 52-vuotias yliopiston käynyt nainen ja atooppinen ihottuma on vaivannut koko ikäni. Aloin opiskella suuhygienistiksi, koska en ole löytänyt toimistotöitä lääkealan hallintotehtävistä, joissa olin ennen työttömäksi jäämistä. Tärkein motiivini hakeutua uuteen koulutukseen oli hoitoalan työllistävyys. Ihoni oireilee aaltoilevasti useimmiten ilman erityistä syytä. Kuitenkin stressi tuntuu pahentavan oireita. Aikuisena ihottumaa esiintyy enää käsissä ja etenkin talvisaikaan niskassani on sitkeitä kirkkaanpunaisia ihottumalaikkuja. Vuoden sisällä toisen silmän alaluomen reunassa on ollut sitkeää kutisevaa ihottumaa. Pari kertaa talven aikana myös silmäkulma alkoi kutista voimakkaasti, koko yläluomi tulehtui ja siitä edelleen silmä. Kerran tämän aiheutti selvästi kellarista haettujen pölyisten paperien käsittely. Käsissä iho usein kuivuu ja alkaa punottaa sormien päistä ensimmäisiin niveliin ulottuvalla alueella ja sitten tulee kipeitä haavaumia, joiden reunoilla iho paksuuntuu. Joskus ihon alla on myös pieniä rakkuloita tai nesteen täyttämiä onteloita. Olen huomannut, että esim. suuremman siivouksen yhteydessä taloushanskojen ja niiden alla puuvillakäsineiden käyttö ei paljonkaan suojaa ihottuman syntymiseltä, joten siivoan nykyisin mieluummin paljain käsin ja hoidan seurauksia muutaman päivän kortisonivoiteella. Nykyisin käytössä Mommox (mometason. furoas) 1 mg/g. Yhden ihotautilääkärin mielestä siivoamiset pitäisi jättää kokonaan, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. En ole nykyisin mielestäni erityisesti allerginen millekään. Allergiatesteissä aikuisena todettu enää omena-koivu ristireaktio. Ennemminkin ihottuman ja ihon tulehtumisen aiheuttaa se, että ihoni puolustuskyky ja rakenne on tavallista heikompi. Astmaa minulla ei ole todettu, mutta jo pitkään on limantuotanto kurkussa saanut ääneni ajoittain puuroutumaan ja katkeilemaan, jonka takia joudun vähän väliä selvittämään kurkkua. Tämä voi kai johtua myös muusta kuin allergiasta. Opiskeluun hakeutumisen aikaan ihoni oli parempi, joten unohdin tämän näkökohdan, nyt taas oireita on ollut enemmän. Opiskelenko turhaan ammattia, jossa en kenties voisi toimia tai voisinko olla heikommissa asemissa jo työnhaussa käsi-ihottumataipumuksen takia? Opintoja on takana puoli vuotta 3,5 vuoden tutkinnosta.

Toinen kysymys koskee kissan hankintaa, jota 8- ja 11-vuotiaat lapseni ajavat kovasti. Pitäisikö sanoa tiukka ei vai kokeilla miten käy?

Vastaus

Suuhygienistin käsien tulisi olla kunnossa. Työtä pitää tietysti tehdä suojakäsineet kädessä, mutta hikoilu voi pahentaa ihottumaa selvästikin. Työkyvyttömyyden vaara on siis ilmeinen. Mitä tulee kissan hankintaan, jättäisin sen tekemättä.


20.07.2017

 

« Takaisin