Kysymys

Hei! Minulla ja poikaystävälläni on ollut koiranpentu nyt pari viikkoa ja minulla ei ole ollut aikaisemmin mitään oireita, vaikka silittelen ja pussailen koiraamme. Nyt henkeni vähän pihisee kun hengitän ulos, ei kai astma näin nopeasti puhkea, voiko tämä olla ohimenevää? Henkeäni ei pahemmin ahdista. Minulle on siis todettu koira-allergia mutta on huomattavasti lieventynyt, kun ennen oli nuhaa ja silmiä kutitti yms. mutta nyt ei mitään muuta ku tämä hengen vinkuminen. Pelottaa ajatus, että minulle puhkeaisi astma ja joutuisimme luopumaan rakkaasta koirastamme. Onko mitään keinoja, miten voisin estää ettei astmaa tulisi? Ja vielä loppuun, minulla on myös aika paha siitepölyallergia. Vaikuttaisiko sekin tähän? Kiitos jo etukäteen jos vastaat, helpottaisi tätä stressin määrää.

Vastaus

Astma voi puhjeta muutamassa viikossa sopivassa allergeenialtistuksessa. Astman mahdollisuus tulisi selvitellä aivan lähiaikoina. Terveyskeskuksen astma/allergiahoitaja järjestää hengityksen huippuvirtausseurannan, jonka perusteella selviää jatkotutkimusten tarve. Allergisen astman tärkein hoitokeino on allergeenin välttäminen. Mutta ensin siis tutkitaan, sitten hutkitaan!


06.04.2016

 

« Takaisin