Kysymys

Hei! Haaveenamme olisi koira, mutta vaimoni on selkeästi allerginen. Toisista koirista saa iho-oireita välittömästi erityisesti koiran nuolaistessa ihoa, toisista ei juurikaan. Nartut tuntuvat aiheuttavat lievempiä oireita kun urokset, onko tämä yleistä? Olisiko järkevää käydä allergiatesteissä allergian "vakavuuden" varmistamiseksi? Kuinka erilaista eri rotujen erilainen allergisointi on ja onko omalle koiralle siedättyminen todennäköistä? Uskaltaisitko ylipäätään suositella koiran ottamista henkilölle, joka on saanut allergisia oireita aiemmin.

Vastaus

Tosi on, että koiraskoirat ovat allergeenisimpia kuin nartut. Se erityisesti siitä syystä, että koiraskoiran virtsa, joka sisältää allergisoivia valkuaisaineita, leviää myös karvoihin ja siitä pölynä ilmaan. Millään laboratoriotutkimuksella ei saa selville allergian vakavuutta. Otetaan esimerkiksi seerumin IgE-määrä. Siinä missä yksi reagoi jo 3 kU/l määrällä, toinen vasta 30 kU/l määrällä. On toki mahdollista, että oma koira saisi aikaan toleranssia eli sietokykyä, mutta mitenkään varmaa se ei ole. Koirarotujen välillä ei ole eroja allergisoivuudessa, yksilöiden välillä jopa 100-kertaisia eroja. Jos koiralla on ihottuma (atooppinen tai tali-ihottuma), se levittää allergeeneja runsain mitoin. Jos itse olisimme tuossa tilanteessa, jättäisimme koiran ottamatta.


03.10.2015

 

« Takaisin