Kysymys

Moi, olisin ihan neuvoa kysynyt, kun olisin koiran hankintaa miettinyt. Minulla on siitepölyallergiaa, mikä iän myötä on kyllä rauhottunut oireiden osalta. Joillekin eläimille kuten kissalle olen myös allerginen. Kävin testaamassa verikokeella tuon koira-allergian ja tulos oli <0,10 kU/I eli ilmeisesti ihan hyvä. Anopilla on saksanpaimenkoira ja kun olen ollut siellä kylässä viikonkin kerrallaan, ei oikein mitään oireita ole ilmennyt paitsi aina ensimmäisenä aamuna silmiä kutittaa noin 2h ajan mutta sitten loppuu. Eli onko mahdollista, että oireet voisivat pahentua oman koiran hankkimisen myötä vai voiko ne saada kuriin esim lääkkeillä?

Vastaus

Jollei kissa-allergiaa olisi, vastaisin, että koiran voi hankkia melko huoletta. Eläinallergia kehittyy nimittäin helpommin, jos on jo jollekin toiselle eläimelle allerginen. Siitepölyallergisille kehittyy helposti lisää siitepölyallergioita. Ns. sivistyneen arvauksen mukaan koira-allergian kehittymisriski on 50% luokkaa. Valtaosa tulevista allergikoista ei tosin huomaisi olevansa koira-allergisia, sillä päivittäinen koira-altistus pitää oireita kurissa. Muutamalla prosentilla on astman kehittymisen vaara. Muut selviävät antihistamiinilla, nenäkortisonilla tai silmätipoilla.


11.05.2015

 

« Takaisin