Kysymys

Hei. Kesällä 5-vuotta täyttävällä pojalla on ollut n. kolmen vuoden ajan ns. lumipalloihottuma sormenpäissä. Muualla ei ole ollut mitään ihottumaa vaivaksi asti. Kummallakaan vanhemmista ei ole atooppista ihoa tms. Lomilla ja jopa viikonloppuisin pojan kädet tulevat paremmaksi, mutta päiväkodissa iho haavautuu jo maanantaisin sormenpäistä ja on kivuliaskin. Miten lapsen käsiä pitäisi hoitaa lapsen näkökulmasta parhaiten ja voiko jokin ruoka-aine aiheuttaa/pahentaa lumipalloihottumaa? Kiitos. =)

Vastaus

Ns. lumipalloihottuma on yksi muoto atooppista ekseemaa, jossa allergialla ei ole osuutta. Kuten oireen nimi ilmoittaakin, oireita on eniten niinä vuodenaikoina, jolloin lumipalloja voi tehdä, s.o. kädet kastuvat helpoimmin. Villakäsineet pahentavat oireita. Se ei ole allergiaa, vaan villan kierteinen rakenne ja kuitujen päät 'raapivat' ihoa. Akryylilangasta tehdyt käsineet pahentavat oireita yhtä lailla, sillä akryylilangassa on matkittu villan rakennetta. Parhaiten ihoa vasten sopii puuvilla. Perusvoiteella pärjää aika pitkälle. Sopivia ovat mm. Ceralan ja Canoderm -perusvoiteet. Hyvä uutinen on se, että oireet häviävät yleensä 10-15 -ikävuoden välillä.


05.05.2015

 

« Takaisin