Kysymys

Haluan tietää, miksi ihmeessä vilja-allergiselle lapselle suositellaan viljaa jossain vaiheessa uudestaan sekä suositellaan viljoja käytettäväksi edes pienissä määrin? Itse ehdin 45 vuoden ikään ennenkuin tajusin, että kaikkien oireideni taustalla on viljat. Ne pois jätettyäni olen voinut todella hyvin ja kaikki oireet kadonneet ja energinen olo tullut tilalle. Haluan todella tietää, että miksi ja mihin ihminen viljoja tarvitsee? Nm. Terveystieteitä opiskellut.

Vastaus

Lapsuudessa alkanut vilja-allergia häviää yhdeksällä kymmenestä iän mukana. Ilman 1-2 kertaa vuodessa tapahtuvia altistuskokeita allergian häviämisen toteaminen on vaikeaa, tavallisesti mahdotonta. Nopeassa IgE-välitteisessä allergiassa pieni päivittäinen altistuminen pitää yllä sietokykyä niin, ettei ole anafylaksian vaaraa. Joskus vilja-allergia siis jatkuu aikuisikään. Muitakin syitä viljojen aiheuttamiin vatsavaivoihin on. Niistä yleisimmät ovat ärtyvän suolen oireyhtymä ja keliakia. Ne ovat aikuisiässä paljon yleisempiä kuin allergia. Jos olo on parempi ilman vijaa, voi esimerkiksi keliakiaruokavaliota noudattaa vallan mainiosti ilman keliakiaakin.  Niin moni tekeekin. Jos vaikuttaa siltä, ettei ravinto sisällä riittävästi B-vitamiineja ja rautaa, on niiden saannista huolehdittava pilleripurkin avulla.


20.08.2013

 

« Takaisin