Kysymys

Olen 51-vuotias nainen. Minulla on todettu siitepölyallergia, johon syön antihistamiinia kesäisin. On myös todettu ohra-, herne-, kissa- ja koira-allergiat. Ruoka-allergioista saan enimmäkseen suolisto-oireita (turvotusta). Tänä vuonna olen yrittänyt lopettaa allergialääkkeen ensin elokuussa, sitten syyskuussa ja nyt marraskuussa. Saan kummallisia oireita, jotka tuntuvat olevan verenkierrossa: jalkapohjien ja kämmenien kutina ja pistely sekä punoitus/kuumoitus. Oireet katoavat heti otettuani antihistamiinia. Haluaisin tietää mistä tämä johtuu enkä syödä antihistamiinia koko ajan. Syön myös verenpainelääkkeitä, kalium-lisää, hormonikorvauslääkkeitä, ViSibliniä, sekä Omegat-D-vitamiinia. Olen nuoruudessani sairastanut tarttuvan hepatiitin, johon on vasta-aineet veressä. Maksakokeet olivat normaalit syyskuussa. Olen menossa vielä mausteyliherkkyystestiin, mutten usko sen tuovan mitään selvyyttä. Oireet hellittävät yöllä, kun esim. jalkoihin ei kohdistu painetta, kutinaa on kyllä muualla kropassa. Olenko voinut herkistyä esim. lääkkeille, miten sellaista voi testata? Lääkäri epäili jotain ristikkäisallergiaa, mutta olen syönyt aivan samalla lailla kuin ennenkin. Minulla on koira, ollut jo yli 8 vuotta, josta ei ole tullut oireita, allergia-arvo koiralle oli 3.

Vastaus

Kämmenten ja jalkapohjien kutina on tyypillistä allergiaoireilua. Se enteilee yleensä nokkosihottumaa. Allergiat kannattaa päivittää iho- tai verikokein. Säännöllinen antihistamiinien otto ei ole haitallista.


Se on pienempi paha kuin kutinan sietäminen. Joskus kämmenien ja jalkapohjien kutina, punoitus ja pieni turvotus on merkki painenokkosihottumasta. Sellaisessa tapauksessa kutinaa tulee yleensä myös rintaliivien olkaimien alle ja muihin kiristäviin paikkoihin. 


Koira-allergia ei ole oireiden syy, ei myöskään hepatiitti.


29.11.2012

 

« Takaisin