Kysymyksiä ja vastauksia

Professori Matti Hannuksela ja muut asiantuntijat vastasivat tällä palstalla Kansallisen allergiaohjelman aikana lähetetyihin kysymyksiin vuoden 2018 loppuun. Aiemmat kysymykset vastauksineen löytyvät sivuilta, mutta uusiin kysymyksiin ei ainakaan toistaiseksi vastata.

 

Kysyttyjä kysymyksiä



Viimeksi kysyttyä

Hei,
Olen 28-vuotias nainen, jolla on jo lapsena todettu useampia allergioita, sekä atooppinen iho. Moni ruoka-allergia hävisi kun tulin teini-ikään, myös muut allergiat lievittyneet huomattavasti koiran hankinnan jälkeen. Varsinainen kysymys on kuitenkin kala-allergia. Viimeksi kalan syöntiä minulla kokeiltu alle 10-vuotiaana, ja sain silloin kuulemma hengitysvaikeuksia, mutta en kuitenkaan anaf...
Olemme suunnitelleet koiraa perheeseemme. Pojalla, kohta 10-vuotta allergiatesti verikokeella näyttää 2.9, allergialuokka 2. Kissalle on 100 ja allergialuokka 6. Kissasta tulee aivastelua, silmien kutinaa, nenän tukkoisuutta. Testit on otettu viisi vuotta sitten. Pitävätkö vielä paikkaansa?
Olemme suunnitelleet kahden kissan hankkimista kotiimme. 9-vuotias poikamme kävi verikokeissa ja tulos oli S -KisshiE 1.64 kU/l. Lääkäri totesi vain "Ei merkittävää". Viitearvo on Huslabin mukaan kuitenkin alle 0,35. Onko siis vaarana että joudumme luopumaan kissoista - uskallammeko ottaa niitä?
Hei, Minulla on mystinen syysallergia, joka on nyt toista vuotta pahentunut lokakuun puolenvälin jälkeen siihen pisteeseen, että olen Prednisol-kuurilla. Oireet ovat silmien vetistäminen ja kutina, jatkuvat erittäin rankat aivastelukohtaukset jne. Oireet pahenevat lomakuun alun paikkeilla ja rankkenevat parissa kolmessa viikossa. Syön desloratadinia ympäri vuoden kun ei ole oikein selvinnyt mille ...
Hei, olen 19-vuotias nuori nainen. Lapsena minulla oli kananmuna-allergia joka jäi pois kasvaessani. Viime vuosina samaan aikaan kun aloin oireilla sisäilmasta koulullani, kananmuna-allergia puhkesi uudelleen. Sen jälkeen muna-allergia on ollut minulla vaihtelevasti ja nyt taas voimistunut tuntemattomasta syystä syksyn aikana. Olen ollut hieman aina myös siite/pölyallerginen. Lisäksi herkistyin sa...
Lapseni 3v. on ollut syntymästään asti hengenvaarallisen allerginen ja hänellä on allerginen astma. Vielä 1-2 vuotiaana ei kestänyt edes allergisoivien ruokien höyryjä ja pienikin hipaisu aiheutti voimakkaan urtikarian. Nyt kuitenkin kulunut vuosi on ollut oireeton, ravintoloissa esimerkiksi ei ole reagoinut ruoankäryyn ja urtikariaa ei ole näkynyt juurikaan vaikka vierailemme paikoissa joissa kon...
Miten suhtautua elintarvikkeissa käytettyyn maitohappoon, kun lapsella on vakava maitoallergia? Netissä aiheesta ristiriitaista tietoa. Esim. suora sitaatti Anna-lehden sivulta "Jos tuoteselosteessa mainitaan voi, margariini, kaseiini, kaseinaatti, hera, heraproteiini tai maitohappo E270, tuote sisältää myös maitoproteiinia".
Voiko omena-allerginen syödä esim. leipää, joka sisältää omenakuitua?
Hei, olen 51-v. nainen. Muutama vuosi sitten sain allergisen reaktion korianterista. Oireina huulien kihelmöinti, turvotus, korvien kuumotus, punoitus, heng.vaikeus, kova vatsakipu. Vahinkoaltistuksia on ollut, oireet eivät onneksi edenneet anafylaksiaan, mutta Epipen, Antihistamiini ja prednisolon ovat aina mukana. Kesällä sain samanlaisen reaktion oreganosta, muutama päivä sitten ilm. fenkolista...
Minulla on 11-vuotias kananmunalle allerginen lapsi. Joko kananmunasiedätyshoitoa annetaan jossain? Vai onko se vielä tutkimusasteella? Vaikeasta maitoallergiasta päästiin jo eroon siedätyksellä :)