“Nikotiini on myrkky, joka kulkeutuu erittäin herkästi istukan lävitse” – Netistä löytyvä koulutuspaketti auttaa odottavia äitejä jättämään tupakan

14.1.2019

Useimmat äidit tietävät, että tupakointi ei ole sikiölle hyväksi, mutta tupakasta voi olla vaikea luopua esimerkiksi nikotiinin voimakkaan koukutuksen vuoksi. Aina ei myöskään ole selvää, mitä kaikkea nikotiini voi tulossa olevalle vauvalle aiheuttaa.

– Nikotiini on myrkyllinen aine, joka kulkeutuu erittäin herkästi istukan lävitse. Nikotiini päätyy aivoihin ja vaikuttaa siellä hermosoluihin, professori ja tutkijalääkäri Kirsi Vähäkangas kertoo.
 
Keuhkosairauksien asiantuntijajärjestö Filha ry kertoo, että tutkimuksissa on selvinnyt, että nikotiinia saaneiden eläinten ja myös lasten käyttäytyminen muuttuu jopa ADHD-tyyppiseksi, aggressiivisemmaksi ja heillä on muita enemmän käytöshäiriöitä.

Vähäkankaan mukaan nikotiinille altistuneet lapset saavat myös helpommin astmaa ja keuhkoinfektioita. Rottakokeilla on osoitettu nikotiinin sekä tappavan soluja että muuttavan solujen ja koko eläimen käyttäytymistä.

Mitä vähemmän lapsi altistuu tupakalle, sen savulle ja myrkyille, sen terveempi tulevaisuus lapsella on edessään. Siksi tupakoinnin lopettaminen raskauden kaikissa vaiheissa kannattaa.

Filha onkin koonnut tupakoiville odottajille ja äideille tarkoitetun sähköisen savuttomuuskoulutuksen auttamaan tupakoinnin jättämisessä.

OmatAskeleet-niminen koulutus sisältää odotusaikana tupakoineen äidin tarinan ja kolme askelta kohti savutonta elämää.

– Mukana on videoita, testejä ja hyvin pakattua tietoa myös isille ja puolisoille. Kaikki tarvitsevat oikeaa tietoa päätöksenteon tueksi, Filhan asiantuntijaylilääkäri Maria Juusela toteaa.
 
Lähde: Hämeen Sanomat / Sami Koljonen 13.1.2019

Linkki koulutuspakettiin 

 

« Takaisin