Mikrobiologin hämmentävä ohje: "Paras tapa" puhdistaa vauvan tutti onkin nuolla sitä

5.6.2018

Asiantuntijan mukaan tuttia ei pitäisikään desinfioida vaan vain nuolaista.

Tutkimuksen perusteella kotia ei kannata siivota turhan fanaattisesti eikä imeväisikäistä tule pitää erossa muista lapsista. Daily Mailin haastatteleman professori Graham Rookin mukaan myös tutin puhdistaminen nuolaisemalla voisi olla hyödyksi lapselle!
 
Rookin mukaan lattialle pudonnutta tuttia ei kannata desinfioida vaan ainoastaan nuolaista. Lääketieteellisenä mikrobiologina yliopistossa työskentelevä Rook uskoo, että näin lapsi voisi saada hyödyllisiä mikrobeja.
 
Vähemmän astmaa ja ekseemaa
 
Vuoden 2013 tutkimuksen mukaan tutin suussaan puhdistaneiden vanhempien lapsilla oli 1,5-vuotiaina vähemmän astmaa ja ekseemaa kuin niillä lapsilla, joiden tutit oli pesty tai sterilisoitu.
 
Suomessa tutin tai lapsen lusikan laittamista aikuisen suuhun ei ole suositeltu, koska hampaisiin reikiä aiheuttava kariesbakteeri voisi tarttua niistä lapsen suuhun. Hammaslääkäriliiton asiantuntijalääkärin mukaan lapsen suukottelu ei kuitenkaan aiheuta kyseistä vaaraa.
 
Pienen vauvan äiti Claire kuitenkin varoitti muita, kun hänen lapsensa joutui sairaalaan pususta tarttuneen yskänrokkoviruksen vuoksi. Samoin kävi myöhemmin Samanthan vuoden ikäiselle pojalle.

Lähde: MTV / Hyvinvointi 03.06.2018

 

« Takaisin