Atooppinen ihottuma: ekseeman hoitosuositus päivitettiin

22.9.2016

Atooppisesta ekseemasta eli atooppisesta ihottumasta on ilmestynyt päivitetty Käypä hoito -suositus, jossa painotetaan potilasohjausta ja annetaan terveydenhuollon ammattilaisille työkaluja ohjauksen toteuttamiseen. Suositukseen on liitetty selkeät ohjeet ohjatusta omahoidosta sekä aikuisille että lapsille.

Lisäksi mukana ovat videot ihottuman paikallishoidosta aikuisille ja lapsille. Videolta potilas tai lapsen vanhempi saa tietoa ja myös käytännön vinkkejä. Aikuisten videolla vinkataan esimerkiksi, että perusvoide levitetään yhdensuuntaisin vedoin ylhäältä alaspäin ja voidetta täytyy muistaa käyttää riittävä määrä. Neuvoja saa myös sidosten käyttöön.

Lasten videolla esitellään muun muassa rasvaustekniikka, jossa perusvoide taputellaan iholle. Tilanteesta kannattaa yrittää tehdä miellyttävä:

– Vauvat nauttivat rasvaustilanteesta, kun samalla saavat vauvahierontaa, ja isommilla lapsilla rasvauksista voi tehdä perheen yhteisen hetken.

Suositus pähkinänkuoressa

Atooppisen ekseeman diagnosoimiseksi ei yleensä tarvita allergia- tai laboratoriotutkimuksia. Tosin osalla alle vuoden ikäisistä vaikeaa tai keskivaikeaa ekseemaa sairastavista lapsista taustalla saattaa olla ruoka-allergia.

Omahoidon kulmakiviä ovat perusvoiteiden säännöllinen käyttö, ihoa ärsyttävien tekijöiden välttäminen ja aktiivisen ekseeman aikana lääkevoiteiden käyttö.

Suurin osa pärjää käyttämällä perusvoiteita ja ajoittain mietoja paikalliskortikosteroideja lääkärin ohjeen mukaan.

Elleivät edellä mainitut riitä, käytetään paikallisia kalsineuriinin estäjiä tai UV-valohoitoa.

Laaja-alaiseen tai vaikeahoitoiseen ekseemaan tarvitaan erikoislääkärin konsultaatiota. Laaja-alaiseen ja vaikeahoitoiseen ihottumaan saatetaan tarvita joskus systeemisiä lääkityksiä.

Ylläpitohoito kortikosteroidivoiteella on perusteltua, jos ihottuma uusiutuu herkästi.

Lähde: Sanna Tarvainen / Terve.fi 21.9.2016

 

« Takaisin