Vauvojen ruokintaohjeet ovat ehkä olleet täysin väärät

29.3.2016

Nykyinen ohje, jonka mukaan lapsen täysimetyksen tulisi jatkua puolivuotiaaksi asti, ei ehkä ehkäisekään lapsen allergioita - päin vastoin. Kiinteiden ruokien aloittaminen vasta myöhään saattaa lisätä lasten allergioita, Helsingin Sanomat kertoo.

Lehden mukaan monet eurooppalaiset allergiajärjestöt ovat jo muuttaneet suosituksiaan uusia ohjeita vastaaviksi: kiinteiden ruokien antaminen pitää aloittaa 4-6 kuukauden iässä, jotta vauvan suoliston puolustusjärjestelmä kehittyy luonnollisella tavalla.

Oulun yliopistossa on käynnissä tutkimushanke, johon osallistuvat perheet ruokkivat vauvojaan uusien ohjeiden mukaisesti. Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko aikaisemmalla kiinteiden ruokien aloittamisella torjua lasten allergioita.

Uuden näkemyksen mukaan siis lihaa, kalaa, munaa, viljatuotteita tai kasviksia ei tarvitsisikaan välttää. Ainoastaan tavallisia maitotuotteita vältettäisiin edelleen siihen asti, kun vauva 10 kuukauden ikäinen.

– Ei ole olemassa tutkimusnäyttöä, jonka perusteella voisi sanoa, että jotakin ruoka-ainetta ei saisi ehdottomasti aloittaa ennen tiettyä ikää, tutkimusta johtava lastenlääkäri, dosentti Petri Kulmala sanoo Helsingin Sanomissa.

Lähde: Helsingin Sanomat 18.3.2016

 

« Takaisin