Elokuu 2018

21.8.2018
Puoli miljoonaa suomalaista toimii vapaaehtoisena sote-alan järjestöissä – Sote-uudistus ei kuitenkaan takaa järjestöjen toiminta-avustuksia

Tuoreessa raportissa varoitetaan, että sote-järjestöjen toimintaedellytykset ja -avustukset voivat pienentyä sote-uudistuksessa merkittävästi ilman, että kukaan on tietoisesti tehnyt päätöstä heikentää järjestöjen roolia.


21.8.2018
Jos siitepölykevät oli tukala, nyt on aika toimia

Nyt on oikea hetki muistella viime kevään vuotavaa nenää ja kutisevia silmiä. Siitepölyallergian siedätyshoito aloitetaan yleisesti tai suositellusti syksyllä ja parhaimmillaan se helpottaa jo seuraavan kevään oireita. Siedätyshoidot jatkuvat yleensä kolme vuotta.


19.8.2018
Ratulan koululla aloitetaan jättiputken uusien torjuntamenetelmien kartoitus — Erikoistutkija ei usko, että jättiputkea saadaan hävitettyä Suomesta 20 vuodessakaan

1,5 miljoonaa euroa saanut torjuntahanke on Suomen suurin. Kouvolassa kokeillaan muun muassa ekologisempia torjuntamenetelmiä.


14.8.2018
Voiko allerginen ottaa lemmikin? Näin sanoo asiantuntija

Pitääkö allergikon vältellä kaikkia eläimiä vai voisiko yhteiselämä lemmikin kanssa sittenkin olla mahdollista?


4.8.2018
Lappeenrannassa jättipalsamia torjuttiin 14 talkoissa 79 talkoolaisen voimin

Lappeenrannan kaupunki järjesti kuluvan kesän aikana 14 jättipalsamin torjuntatalkoota, joihin osallistui kaikkiaan 79 vapaaehtoista. Talkoita järjestettiin Rakuunamäellä, Sammonlahdessa, Karhuvuoressa, Harapaisissa, Hiessillassa, Myllysaaressa ja Pallossa.