Lumene on vuoden 2015 Paras Savuton työpaikka

6.5.2015

Kauneus- ja hygieniatuotteita valmistava Lumene Oy voitti tänä vuonna Paras Savuton Työpaikka –kilpailun.

Paras Savuton Työpaikka 2015 –kilpailun on voittanut Espoossa toimiva Lumene Oy. Toiselle sijalle rankattiin Seinäjoen kaupunki, kolmanneksi Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag (VBO) Vantaalta. Voittajat palkittiin 5.5.2015 Savuton Suomi 2040 –hankkeen seminaarissa Helsingissä.

Voittajat valitsi tänä vuonna YLEn Yhteiskuntatoimituksen päällikkö Riikka Venäläinen. Hänen mukaansa kilpailu ykköspaikasta oli tiukka.

– Seinäjoen kaupungin savuttomuusprojekti on laajuudessaan ja kattavuudessaan vaikuttava. Lumenen tulokset ja ”vaikeuksien kautta voittoon” -asenne kuitenkin veivät voiton, Venäläinen kertoo.

– Lumene on hyvä esimerkki siitä, miten johdon ja henkilöstön yhteistyöllä voi saada aikaan suuriakin muutoksia, kun jatketaan sitkeästi kohti tavoitetta, Venäläinen sanoo.

 

Avoimuus auttaa

Espoossa sijaitsevan Lumene Oy:n pääkonttori ja tehdas ovat olleet savuttomia vuoden 2013 alusta alkaen. Työpaikan alueella ei työaikana tupakoida.

Tuotannon työntekijöiden aloitteesta käynnistyneessä hankkeessa olivat mukana johdon, henkilöstön ja työterveyshuollon edustajat. Projekti suunniteltiin syksyllä 2011, jolloin tavoitteeksi otettiin koko alueen savuttomuus.

– Savuttomuus on tärkeä asia myös toimialamme vuoksi. Puhtaus ja kauneus eivät oikein sovi yhteen tupakan kanssa, huomauttaa henkilöstöjohtaja Terhi Ahvonen.

 

Lähde: www.savutonsuomi.fi

 

« Takaisin